Yksi mielenkiintoisimmista asioista on Jeesuksen ja Paavalin opetus antamisesta. Miksi Herra puhuu sanassaan antamisesta niin paljon, että siitä puhutaan enemmän kuin syntien anteeksiantamisesta, Pyhän Hengen täyteydestä, Evankeliumin julistuksesta tai monesta muusta tärkeästä Raamatun totuudesta. Suurin syy on, että Jumalan siunaus ihmiselämässä kytkeytyy antamiseen. Ensinnäkin Jumala on suurin antamisen esimerkki ”sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän ANTOI ainokaisen poikansa”.
Pakanoiden Apostoli Paavali opettaa seurakuntia antamiseen, että he tulisivat osallisiksi myös Jumalan siunauslupauksista. Antamisen siunaus lähtee liikkeelle siitä, kun kristitty ymmärtää sen Jumalallisen merkityksen. Kun annamme, niin olemme kuin Jumalan ojennettu käsi maan päällä siunaukseksi.
Antaminen Raamatullisessa mielessä on hyvinkin laaja käsite moninaisine sisältöineen.
Jumalallisena totuuden periaatteena on kuitenkin se, että annoimme ruumiillisesti, henkisesti, hengellisesti tai aineellisesti mitä hyvänsä, niin emme köyhdy, vaan tulemme siunatuiksi ja Raamatun sanan mukaan ”Jumalan siunaus rikkaaksi tekee” - myös antamisen kaikilla alueilla. On hyvä muistaa, että Jumala on valinnut meidät kristityt ”Jumalan talouden hoitajiksi” maan päälle, toisin sanoen, olemme saaneet hallittavaksemme paljon so. koko elämämme siihen liittyvine asioineen.
Tässä opetuksessa en voi tuoda tällä erää esille mitä kaikkea voimme henkisesti, fyysisesti tai hengellisesti tehdä Jumalan tahdon mukaan. Voin sen sijaan kertoa, miten meille annettujen varojen käyttö oikein toimittuna täyttää Jumalan suunnitelman auttaa ihmisiä, levittää evankeliumia, huomioida taloudellisesti juuri niitä asioita jotka Hän meidän eteemme saattaa, koska Hän tietää missä varojamme tarvitaan.
Seuraako Jumala meidän kristillisyyttämme antamisessa? Kyllä seuraa. Muistamme varmaan Raamatun kertomuksen köyhästä leskestä, joka laittoi ne kaksi viimeistä ropoa temppelin edessä olevaan uhriarkkuun. Jeesus huomioi hänet, esimerkiksi meille uhraamisesta, koska tuo tapaus kirjoitettiin evankeliumiin. Samaan ei meistä taida kukaan pystyä, mutta suuntaa antavana se on ravisuttava esimerkki.
Muistamme varmaan myös roomalaisen pakana Korneliuksen, joka antoi paljon almuja Juutalaisen kansan auttamiseksi, ennen kuin edes oli uskossa. Ja Jumalan taivas noteerasi hänen antamisensa.
Vielä yhden esimerkin haluan nostaa esille. Se on korinttolaisten valtava halu auttaa Juudean eli Jerusalemin ja sen ympäristön köyhiä uskovia heidän kokiessaan nälänhätää. Paavali mainitsee kirjoittaessaan tästä, että he antoivat ”jopa yli voimiensa”. Mikä valtava osoitus rakkaudesta Herraan.
Antamiskehoituksissa usein käytetty Raamatun kohta löytyy 2 Kor. 9 luvusta, jakeet 6-13.
Antakoon kukin, niin kuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; niin kuin kirjoitettu on: "Hän sirottelee, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti." Ja hän, joka antaa siemenen kylväjälle ja leivän ruuaksi, on antava teillekin ja enentävä kylvönne ja kasvattava teidän vanhurskautenne hedelmät, niin että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta Jumalalle. Sillä tämä avustamispalvelus ei ainoastaan poista pyhien puutteita, vaan käy vieläkin hedelmällisemmäksi Jumalalle annettujen monien kiitosten kautta, kun he, tästä teidän palveluksestanne huomattuaan, kuinka taattu teidän mielenne on, ylistävät Jumalaa siitä, että te näin alistuvaisesti tunnustaudutte Kristuksen evankeliumiin ja näin vilpittömästi olette ruvenneet yhteyteen heidän kanssaan ja kaikkien kanssa.
Tuosta korinttolaisille kirjoitetusta tekstistä ”pomppaa” silmille tuo sana ”tunnustaudutte Kristuksen evankeliumiin”. Eli antaminen on yksi evankeliumin julistukseen ja oppiin sisältyvä tärkeä puoli.
Samaisessa 9 luvussa jakeessa 6 Paavali liittää esimerkin kylvämisen ja niittämisen periaatteesta sanoen, että ”Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää”.
Voimme oikeutetusti kysyä itseltämme ja kysyä myös muilta: olemmeko antajia vai ainoastaan ottajia. (Joskin antamaton ihminen ei voi tällä alueella todellisuudessa Jumalalta mitään saada, kun hän pitää kylvettäväksi tarkoitetun siemenen itsellään.)
Isäni oli maanviljelijä ja tehdastyöläinen. Jos isä ei olisi keväällä kylvänyt peltoonsa siementä, ei hän syksyn tullen olisi voinut muuta saada kuin korkeintaan rikkaruohoja. Hän oli viisas mies, niin kuin kaikki menestyneet viljelijät. Hän kylvi oikeaan aikaan ja sai myös sadon oikeaan aikaan. Osaksi juuri tämän vuoksi meillä oli aina ruokaa pöydässä.
Millaisia Jumalan viljelijöitä me olemme? Länsieurooppalaisessa kristillisyydessä on tilastoitu tiettyjä asioita, jotka osoittavat kuinka antaminen/uhraaminen Jumalan asioiden eteen on rajusti vähentynyt.
Esimerkkinä voisi mainita lähetystyön heikentymisen, eli uusien lähettien lähettäminen lähetyskohteisiin on romahtanut. Lähteviä kyllä olisi, mutta lähettäjiä ei. Kun ikääntynyt lähetyssaarnaaja tulee kutsumuksensa kentältä kotimaahan, niin uusia ei enää lähetetä, kun ei ole varoja. Huolestuttava piirre on se, että yhä enemmän esiintyy ilmastossa senkaltaista henkeä, että kristityt haluavat itselleen ”lisää” mutta se ei kanavoidukaan eteenpäin.
Mitä Herra meille sanoo: (Luuk. 6:38) "Antakaa,niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."
Jumalan periaate siunauksen jakamiseen elämäämme on periaate: ”autuaampi on antaa kuin ottaa”
Rakas kristitty, kasva antajaksi, aloita jo tänään.
1. Antava uskova ei koskaan kadu sitä mitä on omastaan antanut Jumalan valtakunnan moninaisiin tarpeisiin.
2. Kaikki se mitä olemme antaneet pois omista käsistämme on ”pelastunut” siitä, että olisimme käyttäneet sitä omiin tarpeisiimme.
3. Jumala tahtoo siunata ja jopa kartuttaa sinun varojasi, jotta voisit yhä enemmän antaa kiitollisuudesta Häntä kohtaan.
Kaiken kaikkiaan Hän, joka on sinut pelastanut, tahtoo kasvattaa sinut kumppanikseen antamisen peltosaralla.
Hannu Grönroos
Kuljen muistoissani taaksepäin lapsuusvuosiini. Ollessani alle 10-vuotias, isäni vei minut mopon takatarakalla Nakkilan urheilukentälle yleisurheilukilpailuihin. Se oli ainutlaatuinen ja ainutkertainen matka, sillä en muista että koskaan sitä ennen tai sen jälkeen vastaavaa olisi tapahtunut. Mutta yksikin kerta riitti. En syytä isääni, sillä kun päivät tekee sekatyömiehenä töitä tehtaassa, aamuseitsemästä ilta neljään ja polkupyörällä ajaa (ja myöhemmin mopolla) joka päivä lähes 30 kilometriä ja vielä ennen töihin lähtöä luo lannat navetasta ja illalla tekee muut maalaistalon työt ja kaiken lisäksi, kun tuohon aikaan oltiin vielä lauantaisin puoleen päivään töissä, niin ei sitä aikaa jäänyt mukana olemiseen ja pojan urheiluharrastuksien seuraamiseen. Tänään on toisin, kun vanhemmilla on aikaa olla jääkiekko- ja jalkapallokenttien laidoilla kannustamassa jälkikasvuaan.
Minulle riitti yksikin kerta, kun OMA ISÄ istui katsomassa, kun nuorin viidestä pojasta juoksi 60 metriä ja hyppäsi pituutta. Kuinka minulla olikaan mieli hyvää oloa täynnä. En kuullut että isä olisi kertaakaan huutanut kannustavaa huutoa, kun voitin molemmat lajit. Mutta en minä kannustushuutoja kaivannutkaan. Minulle tärkeintä oli että ISÄ OLI KATSOMASSA. Tiedän että hän oli ylpeä nähdessään tämän kaiken. Ehkä se oli hänellekin tärkeä hetki.
Kun näin vuosikymmenten jälkeen tuota hetkeä muistelen, niin ajattelen, että tuona päivänä kilpailin yksin isälleni. Kuulin paljon jälkeenpäin, kun isä oli jo siirtynyt ajasta iäisyyteen, että hän oli avautunut jollekin ystävälleen sanoen ylpeänä: "Minulla ei ole yhtään lasta, minulla on VIISI POIKAA ja yhdestä tuli pappi". Kun tämän kuulin, niin se vahvisti ymmärrystäni isän sydämestä. Hän välitti vaikka ei osannut sitä sanoin pukea.
Me joille lapsia ja lastenlapsia on siunaantunut - kannustakaamme heitä. Jos emme aina, riippuen luonteestamme, pysty heitä sanoillamme kannustamaan, niin tavalla jos toisella pyrkikäämme osoittamaan heille, kuinka tärkeitä ja arvokkaita he meille ovat. Näin vahvistamme myös heidän identiteettiään elämässä. Näin he oppivat kannustamaan myös omia lapsiaan, kun heillä on hyvänä esimerkkinään oma isä tai äiti.
Sallikaa, että hieman hengellistän kuvaamaani. Kuinka meidän Taivaallinen Isämme onkaan ylpeä sinusta, joka kilparadalla juokset Hänen lapsenaan. Sinä et juokse tälle maailmalle vaan Taivaan Isälle ja sanan lupauksen mukaan KAIKKI JOTKA PERILLE ASTI JUOKSEVAT OVAT VOITTAJIA.
Hannu Grönroos
Kolme kuukautta seurakunta on saanut viettää yhteisiä kokoontumisia uudessa ”kirkossamme”. Taannoin joidenkin kanssa keskustelin tilasta ja sen toimivuudesta. Olimme yhtä mieltä siitä, että tila palvelee hyvin seurakuntaa sen tämänhetkisissä tarpeissa.
Vaikka paikka vaihtui, niin seurakuntaväki ja muitakin ystäviä on hyvin löytänyt tiensä ”Toivon torille”. Edellisen paikan toiminnot ovat hienosti synkronoituneet uuteen. Keskiviikkoisin ”juttutupa” palvelee iltapäivisin niitä, joilla on kiinnostusta tulla ”turisemaan” elämään liittyvistä asioista ja samalla saaden kuulla myöskin todistusta Jumalan mukanaolosta monen elämässä.
Torstaita voisikin kuvailla iltapäivästä aina iltaan ilmaisulla ”sydämin, suin ja kätten töin”, sillä vapaaehtoiset ystävät kokoontuvat täyttämään ruokakasseja ja jakamaan niitä tarvitseville. Ja tarvitsevia riittää Kirkkonummellakin. Normaalisti kaksikymmentä ja ylikin ruokakassia lähtee ”torilta” koteihin. Olen vakuutettu, että vuosien uurastus lähimmäisten huomioimiseksi kantaa satoa. Jos sitä ei täällä aina huomata, niin varmasti monet näistäkin kohtaamistamme ihmisistä eri elämänsä tilanteissa rukoilevat Jumalaa, sillä rakkauden palvelus ei jää jättämättä jälkiä.
Torstai-illat ovat kuin piste iin päälle, kun innokas rukoilijoiden joukko kokoontuu kohtaamaan toisiansa ja Herraa rukouksessa, ylistyksessä ja palvonnassa.
Rukouskokoukset ovat se perusta kaikelle sille, mistä konkreettisesti saamme kokea Jumalan siunausta. ”Tuli palaa vielä niin kuin ennenkin” eräässä laulussa julistetaan ja sitä saamme yhteisissä hetkissä kokea.
Sunnuntai on seurakunnassa laajemman joukon yhteinen ”Jumalanpalvelus”. Silloin nekin, joilla ei muiden vastuiden tähden ole mahdollisuutta osallistua viikolla muihin kohtaamisiin, rakentavat sen kokonaisuuden, jota oikeutetusti saamme kutsua ”Jumalan perheväeksi”.
Sydämestäni toivon ja rukoilen, että nämä kohtaamiset saavat aikaan ”juhlariemun” kunkin kohdalla. Sen saa aikaan Pyhä Henki, joka ”kirkastaa meille Kristusta” Sanassa ja yhteydessä.
Lopuksi haluan nostaa esille yhden tärkeimmistä eli työn lasten ja varhaisnuorten keskuudessa. Panostus lapsiin ja nuoriin tuottaa aina ihanaa hedelmää. Sen vaikutukset ulottuvat aina täyteen aikuisuuteen ja jopa taivaaseen asti.
Herra siunatkoon Royal Rangersien nimissä olevaa toimintaa ja jokaista, joka siinä vastuuta kantaa. Pyydän rukousta myös siihen, että jospa syyskaudella myös nuorimmille voitaisiin aloittaa pyhäkoulu.
Lopuksi toivotan kaikille siunausrikasta kesän aikaa! Olkoon se paras tähän astisista. ”Vanhurskaan polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan, kunnes täysi päivä koittaa”.
Hannu Grönroos
On aina mielenkiintoista, kun kääntyy menneeseen ja alkaa tarkastella niitä vuosikymmeniä, jotka liittyvät siihen tieni kulkuun, jossa olen saanut olla hengellisellä rintamalla palvelemassa elon Herraa. Lähtölaukaus kokoaikaiseen työhön liittyy vuoteen 1975, jolloin vielä liike-elämän palveluksessa olleena koin, että kutsu jonka Herra oli sisimpääni antanut irtautumisesta maallisesta työstä alkoi polttaa niin, ettei siitä mikä oli pidättänyt minua, ollut mitään jäljellä. Niinpä juhannus 1975 oli se ajankohta, jolloin irtaannuin ja ilmoitin silloiseen seurakuntaani, Porin Helluntaiseurakuntaan, päätöksestäni.
Uskoontulostani lähtien, joka tapahtui 1970, minua alkoi ”polttaa” tarve saada olla mukana kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa, joita tuolloin pidettiin. Koska olin laulunlahjan omaava, niin minua pyydettiin kuoroon ja sen myötä myös solistiksi. Seurakuntaan kuuluneet, jo eläkkeellä olevat saarnaajat mielellään pyysivät mukaansa Porin ympäristössä oleviin tilaisuuksiin. Niissä sain laulaa ja todistaa. Tuohon aikaan Porissa vaikutti myöhemmin Niilo Ylivainion työtoverina tunnetuksi tullut julistaja Alpo Renko, joka mielellään otti minut ja myös hengellisessä työssä mukana olleet Iljannon veljekset Maurin ja Ismon mukaansa Pohjanmaalla pidettäviin tilaisuuksiin. Erittäin paljon sain olla mukana myös Saarnaaja Vilho Salosensaaren kanssa, lähinnä eri puolilla Satakuntaa pidetyissä tilaisuuksissa. Myös vankilakokoukset kuuluivat tuolloin tehtäväkenttään.
Kauaa ei kulunut irtautumisestani ”kentälle”, kun alkusyksystä Kotkan seurakunnan paimen otti yhteyttä ja kysyi mahdollisuuttani tulla hänelle kaveriksi. Niinpä tuli muutto perheenä 1975 syksyllä Porista Kotkaan, jossa alkoivat ”oppivuodet” seurakuntatyöhön kymenlaaksolaisessa merenrantakaupungissa. Tuohon aikaan saarnamiehet aika useasti vaihtoivat seurakuntaa ja niinpä vajaan kolmenvuoden Kotkassa oloajan jälkeen tuli kysely Helsingin Lähetysseurakunnasta. Seurakunnan paimen Lauri Kuitunen tiedusteli mahdollisuuttani tulla hänen kaverikseen.
Elettiin niin kutsuttua ”ylivainion” aikaa. Helsinki oli yksi Niilolle tärkeistä kaupungeista, jossa hän mielellään vieraili. Jotenkin vain minut hengessä irrotettiin Kotkasta ja ”viskattiin” hesaan. Välittömästi aloitettiin suurkokoukset Messukeskuksessa. Kansaa virtasi kuulemaan Niiloa. 3000-4000 ihmistä oli joka tilaisuudessa. Ihmisiä tuli uskoon sadoittain ja heitä kastettiin. Seurakunta kasvoi kastettujen kautta kolmen vuoden aikana noin neljällä sadalla. Parhaimmillaan oli kastettavina 24 ja kaste tapahtui Helsingin Saalemissa ja se televisioitiin Ylen kautta koko Suomeen. Toista vastaavaa tilaisuutta tuskin vapaitten suuntien historiasta ihan lähimenneisyydestä löytyy. Elettiin hengellisen liikehdinnän aikaa. Se aika tuli ja meni. Niilon poismenon jälkeen 1981 ei vastaavaa liikehdintää ole ollut.
Kolme vuotta kesti tuo Helsingin työjakso. Ensimmäisestä seurakunnasta Porista, tuli yhteydenotto kuusi vuotta sieltä lähtemiseni jälkeen ja tiedusteltiin mahdollisuuttani tulla heidän työyhteyteensä. Uskon Jumalan johdatukseen, vaikka tässä tapauksessa myös inhimillinen puoli oli varmaankin lisätekijä suostumukselleni luvata tulla pastoriksi. Ennen poislähtemistäni Porista 1975 olin tutustunut seurakunnan työhön tulleeseen Veijo Pihlajaniemeen ja toinen seurakunnan työntekijä Mauri Iljanto oli tuttu jo uskoontuloni hetkistä alkaen. Hänen kanssaan myös aiemmin sain pitää monet kokoukset Porin ympäristökylissä. Alkoi seitsemän vuotta kestänyt työjakso seurakunnan keskellä. Vuotta aiemmin uusi temppeli oli vihitty käyttöönsä ja toiminta oli vireää. Myös 1980-luku oli vielä hyvää herätyksen aikaa ja kastetilaisuuksia järjestimme säännöllisesti. Myös suurtapahtumiin seurakunta panosti. Mm. Reinhard Bonkke vieraili kaksi kertaa. Tilaisuudet olivat Porin jäähallissa.
Vuonna 1987 koin selvästi, kuinka motivaatio työhön alkoi irrottaa otettaan ja ymmärsin, että saattaa tulla muutoksia elämääni. Vuoden 1987 elokuussa, ollessani Billy Grahamin suurtapahtumassa Stadionilla Helsingissä, tapasin henkilön, jota kunnioitin profeettana ja muutoinkin Jumalan palvelijana. Hän ilmoitti minulle kohdatessamme, että Pyhä Henki ilmoitti hänelle, että minä tulen Espooseen SRK:n paimeneksi. Tämä tapahtuikin keväällä 1988. Espoon seurakunta esitti minulle pyynnön ja koska olin jo sisäisesti kokenut irrottautumista Porista ja kun vielä asuntommekin ostettiin ilman että se oli missään ilmoitusmyynnissä, niin koko perheenä muutimme Espooseen. Tuolloin meitä oli jo nelihenkinen perhe. Seurakunnalla ei ollut omaa rukoushuonetta, ainoastaan tontti Olarinluomassa. Tilaisuuksia pidettiin eri puolilla Espoota. Sunnuntaisin elokuvateatterissa, koulujen saleissa, kesäisin teltassa. Samalla aloitettiin kirkon rakentaminen. Koko palvelustyöni aika oli rakentamisen aikaa. Niinpä syksyllä 1990 uusi rakennus oli valmis ja vihittiin käyttöön.
Helluntaiherätyksessä on monia yhdistyksiä, jotka ovat syntyneet ja toimivat niiden tarpeiden pohjalta, jotka ovat vuosikymmenien aikana tulleet haasteina vastaa. Yksi yhdistyksistä on Avainmedia, joka tuolloin 1990 kantoi nimeä Hyvän Sanoman Radio/TV. Olin kuulunut yhdistykseen vuodesta 1978 ja tunsin sen toiminnan sisällön varsin hyvin. Toiminta oli siinä pisteessä, että se tarvitsi toiminnanjohtajaa ja niinpä he ottivat yhteyttä minuun tiedustellakseen mahdollisuuttani tulla tähän tehtävään. Espoon seurakunnan keskuuteen oli juuri tullut lähettiperhe kentältä ja jotenkin koin, että tämä seurakunnan tilanne antaa mahdollisuuden heille asettua työhön. Kerroin vanhimmille kutsusta Hyvän Sanoman radioon. Toin esille myös näkemykseni, kuinka lähettipariskunta jo pitkältä matkaa seurakunnalle tuttuna voisi ottaa paimenkapulan käteensä. Ilmoitin Hyvän Sanoman Radion hallitukselle myönteisen kantani ottaa vastuu vastaan.
Niinpä 1990 syksyllä aloitin toiminannanjohtajana yhdistyksessä. Elettiin aikaa, jolloin entinen Neuvostoliitto oli avoin evankeliumille ja ”rautaportit” olivat kaatuneet. Radio-ohjelmia oli lähetetty maahan jo vuosikymmeniä ja nyt avautui myös televisio. Mm. lastenohjelma Superkirja saavutti suuren suosion ja sieltä tuli valtavat määrät pyyntöjä lasten Raamatuista. Hannu ja Laura Haukka johtivat slaavilaistyötä. Seitsemän työvuoteni aikana syntyi myös arabityö sekä kotimaan TV-työ. Itse kuljin eri puolilla suomea seurakuntavierailujen merkeissä kertomassa työstä ja kiittämässä siitä tuesta, jota yhdistys oli saanut. Olen laskenut, että seurakuntavierailuja noiden vuosien kertyi noin 500, koska kävin lähes kaikissa seurakunnissa kaksikin kertaa.
Hyppään joidenkin asioiden ylitse ja kerron merkittävästä työstä, johon minut kutsuttiin 1999. Nimittäin Patmos Lähetyssäätiöstä otettiin yhteyttä ja tiedusteltiin mahdollisuuttani tulla työyhteyteen. Kävin kovaa sisäistä kamppailua asian suhteen, sillä samaan aikaan Espoon seurakunta pyysi minua uudelleen pastorin toimeen. Vaaka kuitenkin kallistui Patmoksen suuntaan ja niin alkoi 14 vuotta kestänyt työjakso säätiössä aina eläköitymiseen asti.
Sen jälkeiset vuodet osaltaan ovat olleet myös mielenkiintoisia seurakuntavierailujen merkeissä eri puolille Suomea. Kesällä 2022 Masalan ystävät kysyivät mahdollisuuttani tulla puhujaksi elokuun telttajuhliin. Teltta oli pystytetty kylän keskustaan. Sain viikonlopun ajan julistaa sanoin ja sävelin evankeliumia ja tutustua paikkakunnan ihmisiin. Myös Kirkkonummen helluntaiseurakuntaan kuuluvia oli kokouksissa ja muutamien kanssa sain myös keskustella. Tästä lähti liikkeelle se prosessi, joka johti seurakunnan vanhinten yhteydenottoon ja kyselyyn mahdollisuudestani tulla työyhteyteen. Asiaa loppusyksyn mietittyäni ja rukoiltuani koin, että haluan osaltani olla rakentamassa työtä Kirkkonummella. Niinpä maaliskuun 12 päivänä minut siunattiin uudessa kokoustilassa seurakuntaan pastoriksi.
Tässä ”minun tietäni” nykyisyyteen. Tulevaisuus on Herran kädessä niin kuin ovat olleet menneet vuosikymmenetkin. Lopuksi haluan Paavalin sanoilla toivottaa kaikille siunausta: ”Saakoon Isän Jumalan rakkaus, Jeesuksen Kristuksen armo ja Pyhän Hengen osallisuus olla kaikkien teidän kanssanne.”
Hannu Grönroos
1 Sam 30:3-6 Kun Daavid miehinensä tuli kaupunkiin, niin katso, se oli tulella poltettu, ja heidän vaimonsa, poikansa ja tyttärensä oli otettu vangiksi. Silloin Daavid ja väki, joka oli hänen kanssaan, korottivat äänensä ja itkivät, kunnes eivät enää jaksaneet itkeä. Vangiksi oli otettu myös Daavidin molemmat vaimot, jisreeliläinen Ahinoam ja Abigail, karmelilaisen Naabalin vaimo. Ja Daavid joutui suureen hätään, sillä kansa aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko kansa, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden. Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa.
Vihollinen tuo kutsumaton vieras saa aikaan hajaannusta, se jättää jälkeensä savuavan kaupungin! Ei varmasti osannut Daavid ennakoida tätä tilannetta, vaan se tuli yllättäen ja aivan puskista! Se haluaa että sydämemme katkeroituisi ja että me sisimmässämme nousemme kapinaan Jumalaa vastaan. Se tahtoo että meitä ajaa eteenpäin katkerasta sydämestä nouseva viha ja kosto, kuinka näin voi tapahtua? Epäoikeudenmukainen tilanne voi helposti johtaa siihen, että me otamme oikeuden omiin käsiimme.
"Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa." Ei varmasti ollut Daavidilla vastauksia kysymyksiin, miksi näin tapahtui tai miten Herra sen salli? Vaikean tilanteen keskellä hän kysyy neuvoa Jumalalta: "ajanko takaa tuota rosvojoukkoa ja saavutanko minä sen"? Herra vastasi Daavidille: "Saavutat ja pelastat pelastettavat".
Meidänkin elämään tuo kutsumaton vieras tulee yllättäen, mutta me voitamme pahan hyvällä ja rohkaisemme mielemme Jumalassamme! Me nousemme Pyhässä Hengessä ylös ja etsimme vastausta ja ratkaisua tilanteeseen Jumalalta. Herra antaa meille voiton! Jumala sanoo aina sen viimeisen sanan, näytti sitten tilanne miltä tahansa meidän silmiimme. Aina kun me sydämessämme haluamme tehdä Jumalan tahdon mukaan, Hän johdattaa meidät voittoon vääristä ja pahoista asioista!
Markus Järvinen
Sain rukouksessa sydämelleni ilmestyksen, siinä mies kalliolla onkii odottaen saalista innokkaana ja toiveikkaana. Aikaa kuluu eikä saalista tule, miehen olemus muuttuu alakuloiseksi ja pää painuu kumaraan. Aikaa kuluu edelleen ja nyt mies pää kumarassa istuu onki kädessä ja siima vedessä. Voisi sanoa hänen olevan toivoton, eikä osaa edes odottaa enää mitään saavansa. Aikaa kuluu ja nyt mies on laskenut ongen kädestään vierelleen, eikä edes katso merelle, vaan pää kumarassa jalkojensa välissä, mutta siima on edelleen vedessä. Sitten onki miehen vierellä alkaa liikkumaan, toivoa ja intoa täynnä mies nappaa ongen käteensä ja ponnahtaa pystyyn iloiten!
Tämä on monen uskovan tilanne, vuosia ovat rukoilleet läheisten puolesta odottaen, että Jumala antaa saalista. Vuosia evankeliumin ja julistuksen parissa palvelleet ovat odottaneet sadetta Herralta, herätystä. Moni ei osaa enää odottaa eikä toivoa, vaan istuvat pää kumarassa, kun onki ei ole edes liikahtanut. Moni tänä päivänä ajattelee, että Jumalan välitöntä johdatusta ei edes ole. Ne, jotka luottavat omaan voimaansa ja viisauteensa ovat järkeistäneet Jumalan johdatuksen. Lapsenomainen odotus ja usko on kadonnut, eivätkä nämä ihmiset edes odota mitään saavansa, sillä he kulkevat oman viisautensa varassa.
Jumala täyttää Pyhällä Hengellä ne, jotka Häntä tottelevat. Ne, jotka odottavat anoen Jumalan apua ja johdatusta, eivätkä turvaa omaan ymmärrykseensä, vaan luottavat Hänen armoonsa! Ne lupaukset, jotka on Raamattuun kirjoitettu, toteutuvat! Päivä tulee, jolloin tuo onki alkaa liikahtelemaan, ei ihmisen voimasta, vaan Jumalan voimasta! Irrallaan Jeesuksesta me emme ole mitään. Hänessä me omistamme Hänen voittonsa ja Hänen elämänsä!
Opetuslapset olivat pyytäneet kalaa koko yön saamatta mitään, ja aamun sarastaessa Jeesus seisoi rannalla heidän palatessa ja sanoi: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte." He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. ” – Kuuliaisuus Jumalan äänelle tuo ilon elämään, silloin syvimmätkin tarpeesi täyttyvät. Vaikeuksissa ja niiden läpi kulkiessamme, Jeesus on lamppumme - Ps. 119:105 Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.
Jes. 58:11 Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu.
Markus Järvinen