Huumeiden orjuudesta vapauteen

Markus Järvinen

Vietin nuoruuteni täällä Kirkkonummella. Kasvoin alkoholistiperheessä ja kuten monen kohdalla, alkoholismin mukanaan tuomat ongelmat vaikuttivat myöhemmin omaan päihdeongelmaani. Alkoholinkäyttöni alkoi jo 13-14 -vuotiaana. Alkuvaiheessa elin kuten monet muutkin nuoret ja ryyppäsimme viikonloput. Juominen kuitenkin lisääntyi koko ajan ja lopulta 16-vuotiaana käytin alkoholia jo lähes päivittäin.

Huumeet tulivat sitten mukaan 18-vuotiaana. Ne toivat hetkeksi avun pahaan olooni ja tunsin, että pystyn mihin vaan. Voimakas epävarmuuteni poistui ja kaiken kaikkiaan huumeet tuntuivat suorastaan pelastukselta, koska minulla oli paljon erilaista ahdistusta ja pelkoja. Alun viihdekäyttö muuttui kuitenkin nopeasti päivittäiseksi. Ensimmäisen vuoden aikana minulle tuli jo tosi voimakas riippuvuus, enkä voinut enää ajatellakaan elämää ilman huumeita. Koulu ja työsuhteet jäivät kesken toinen toisensa perään.

Aineista tuli todella tärkeitä, ne olivat suorastaan paras ystäväni. Käyttö lisääntyi koko ajan, menetin yhteyden perheeseeni ja ns normaaleihin ystäviin ja lopulta olin kokonaan huumemaailmassa, omistautunut vain huumeille. Käytin jo kaikkia mahdollisia aineita ja rahaa tarvittiin paljon, joten rikokset astuivat kuvaan mukaan.

Pian olin jo poliisille tuttu tapaus ja jäin kiinni monista rikoksista. Olin noin 24 –vuotias, kun jouduin ensimmäisen kerran vankilaan. Kun pääsin sieltä pois, vanha meno jatkui jo samana päivänä. Elämä kävi koko ajan raskaammaksi. Kaveripiiriini muuttui yhä synkemmäksi ja kierre paheni pahenemistaan. Lopulta koko elämäni ja minä itse olimme täysin sekaisin. Piikitin ihan mitä vaan sain, enkä pystynyt olemaan hetkeäkään selvin päin. Olisin tehnyt mitään vaan saadakseni lisää huumeita.

Sitten vasemman käteni sormet jouduttiin amputoimaan, koska ne menivät huumeiden takia kuolioon. Vaivuin entistä syvemmälle. Nyt kaikki saivat tietää tilanteeni ja minua pidettiin pohjamudissa elävänä narkkarina. Suostuin itsekin tähän rooliin, kun en osannut muutakaan enkä yrityksistä huolimatta pystynyt muuttamaan elämääni tai lopettamaan huumeiden käyttöä.

Lopulta olin niin hajalla, että hakeuduin Nissnikun kuntoutuskeskukseen. Tosin menin sinnekin vilpillisellä mielellä ja todellisuudessa jatkoin edelleen huumeiden käyttämistä. Kuolio uhkasi kättäni uudelleen ja jouduin sairaalaan.

Sairaalaan joutuminen kuitenkin pysäytti minut. Tein mielessäni tietoisen valinnan ja päätin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olla rehellinen itselleni ja ympärillä oleville ihmiselle. Aloin jotenkin liikkua Jumalaa kohti ja rukoilin miten osasin.

Sairaalasta palasin takaisin Nissnikuun, mutta Jumala oli jo kuullut rukoukseni ja ottanut minusta kiinni. Huomasin, että aloin ihmeellisesti parantumaan. Kun lähdin Nissnikusta, menin hengelliseen tilaisuuteen. Silloin Jumala ilmestyi minulle voimakkaasti ja tunsin, kuinka siteet katkaistiin ja pystyin lopettamaan huumeiden käytön. Aikaisemmin olin itse yrittänyt ja epäonnistunut surkeasti, mutta nyt asiat vaan alkoivat tapahtua ilman omaa vaikutustani. Innostuin tästä valtavasti ja heittäydyin koko painollani Jeesuksen syliin.

Paranemisprosessi, joka silloin alkoi, oli ihmeellistä. Sitä kesti monta kuukautta ja sain vain itse seurata, miten minut erotettiin kaikesta vanhasta. Huumeidenkäytöstä ei jäänyt mitään pysyviä vammoja. Aikaisemmin minulla oli paniikkihäiriö, pelkotiloja, esiintymispelkoa, suoranaista pakokauhua. Jumala on parantanut nämä kaikki ja asteittain parantaa minua edelleen. Välini perheen kanssa ovat korjaantuneet ja he ovat tyytyväisiä ja ylpeitä elämänmuutoksestani.

Nyt minulla on oma perhe, koti ja työ. Valmistuin datanomiksi ja työskentelen IT-tukihenkilönä. Kuulun Kirkkonummen helluntaiseurakuntaan ja siellä olen mukana muun muassa nuorteniltojen järjestämisessä. Jumala on myös puhunut minulle julistamisen kutsusta ja että tulen jonain päivänä palvelemaan Jumalan valtakunnan työssä. Jokailtainen kiitollinen rukoukseni on, että saan elää Jumalan tahdossa ja Jumalan tahtomalla tavalla yhdessä rakkaan perheeni kanssa.